Näkymätön poika -konsertti

Kenelle superujo isä kertoo salaisuutensa? Mitä voi tapahtua, jos tykkäämisestä tulee tapa? Miksi ihmeessä kukaan vihaisi aamuja ja aurinkoa? Ja kuka kumma on näkymätön poika?

Näkymätön poika -konsertti on kudelma runoja, lauluja, äänellä maalattuja maisemia sekä livenä valkokankaalle piirtyviä kuvia. Konsertin tekstit ovat peräisin Eppu Nuotion ja Liisa Kallion kirjasta Minä tykkään nyt – ilosta, ujostelusta ja muista tunteista (WSOY).

Konsertin kertojana hurmaa kirjailija Eppu Nuotio, ja livekuvituksillaan lumoaa Liisa Kallio. Kirjan runoista sävellettyjä lauluja esittää sanataideopettaja–lauluntekijä Anna Anttonen. Kirjantekijäkolmikon täydentää Minä tykkään nyt -näyttelyn äänitaiteilija, kitaristi Mikko Räisänen.

Näkymätön poika kantaesitettiin Oulussa 27.4.2019. Konserttia ennen toteutettiin taidekasvatusprojekti, jonka myötä lavalla nähtiin ja kuultiin myös oululaisen Teuvo Pakkalan koulun 4. musiikkiluokka.

Näkymätön poika on tilattavissa myös muille paikkakunnille. Konserttia edeltävillä viikoilla on mahdollista toteuttaa taidekasvatusprojekti, jonka lopputuloksena paikalliset lapset pääsevät esiintyjiksi konserttiin.